Home > Trips> Norja > Hornöya > Kuvausmatka: Lunnit lumella, lintukuvausmatka Varangin niemimaalle 27. – 31.3.2021

Kuvausmatka: Lunnit lumella, lintukuvausmatka Varangin niemimaalle 27. – 31.3.2021 - 5 Days

Varangin niemimaa

Varangin niemimaa sijaitsee Norjan pohjoisimmassa osassa Barentsinmeren rannalla. Se on kesytön, kaunis mutta samalla karu. Varangin niemimaan surrealistinen maisema vetoaa kaikkiin aisteihin. Se on suurimmaksi osaksi saanut muotonsa ennen viimeistä jääkautta. Noin 440 miljoonaa vuotta vanhat sedimenttikivet muodostavat kerrossarjoja, jotka ovat monin paikoin jyrkästi pystyyn kääntyneitä. Ei voi olla pohtimatta, millainen myllerrys maankuoressa on käynyt, kun kalliot ovat saaneet lopullisen muotonsa.

Varangin vuonon rannat ovat vanhaa Ruijan suomalaista kulttuurimaisemaa, jota koristavat mm. lukuisat turskankuivaustelineet eli jällit.

Pohjois-Norjan noitavainot olivat Euroopan hirveimmät. Ne riehuivat Norjan Finnmarkissa 1600-luvulla. Noitina poltettujen naisten ja miesten muistoksi palaa ikuinen tuli Vardøssä samalla paikalla, jossa noitaroviot paloivat. Paikalle on pystytetty noitavainoista kertova monumentti.

Varangin niemimaa on yksi maagisimmista paikoista revontulien kuvaamiseen. Revontulia on mahdotonta ennustaa tarkasti, mutta selkeinä öinä revontulia on mahdollisuus nähdä näillä korkeuksilla jopa ennusteiden ollessa matalia

Sää saattaa Varangin niemimaalla vaihtua hyvin nopeasti ja tuuli voi joskus olla kovaa. Keskilämpötila helmikuussa on noin 5-10 pakkasasteen välillä, joten kannattaa varustautua lämpimillä vaatteilla.

Aikataulu

Day 1
Päivä 1

Day 2
Päivä 2

Day 3
Päivä 3

Day 4
Päivä 4

Ohjelmaa päivitetään.

Day 5
Päivä 5

Hinta sisältää

Pakettihinta 1790 euroa/hlö 1 hh:ssa puolihoidolla sisältää:

  • - menopaluukuljetus Ivalon lentokentältä 8-hengen minibussilla Båtsfjordiin ja Vardøseen sekä kuljetukset kuvausretkien aikana
  • - majoitukset yhden hengen huoneissa puolihoidolla (aamiainen ja päivällinen), tee ja kahvi retkien aikana
  • - oppaan palvelut, Jouni Männistö toimii oppaana
  • - 1 päivänä kuvaukset kuvauslautalta Båtsfjordin satamassa sekä 2 päivänä retket Hornøyan lintusaarelle (sis. venekuljetuksen),
  • - Arctic Cameran vastuuvakuutuksen,
  • - arvonlisäveron

Hinta ei sisällä:

  • - matkustajien henkilökohtaista matkavakuutusta
  • - retkieväitä
  • - valokuvauskalustoa matkan aikana,
  • - säänmukaista vaatetusta ja muita henkilökohtaisia tavaroita,
  • - lisäyöpymisiä Ivalossa,
  • - lentoja sekä muita matkakuluja Ivaloon

You can send your enquiry via the form below.

Kuvausmatka: Lunnit lumella, lintukuvausmatka Varangin niemimaalle 27. – 31.3.2021
Price From
1,790 1,790 Per Person
Add Travelers
Adult
1,790 Per Adult
Need Help With Booking? Send Us A Message

FAKTATIETOA

  • 4
  • 6
  • english, Finnish
  • Ivalo, Finland
  • Ivalo, Finland
  • 27.-31.3.2021