Home > Trips> Pohjois-Suomi > Päiväretki: Päivä poron elämässä – poron elämää kameran silmin

Päiväretki: Päivä poron elämässä – poron elämää kameran silmin - 1 Day

Paikallisille Lapin ihmisille poro on hyvinkin arkipäiväinen eläin, sitä näkee niin maanteillä kuin metsissä. Muualle tuleville asiakkaille ja jopa valokuvaajille porosta on moneksi. Porovuodessa on monta kuvattavaa hetkeä. Porovuosi on mielenkiintoinen.

Arctic Camera järjestää valokuvaajille päiväretken alueelle. Kuvauskohteet ovat paikallisella porofarmilla (aika varataan etukäteen), porojen ruokintapaikoilla, luonnossa tai poroerotuksissa, riippuen vuodenajasta. Retki edellyttää liikkumista maastossa.

Kesä

Porovasat syntyvät keväällä ja ne kootaan vasanleikkoon yleisimmin juhannuksen tietämillä. Vasanleikossa keväällä syntyneet vasat korvamerkitään. Vasanleikkoon kuuluvat työt, eli porojen kokoaminen ja kuljettaminen sekä vasojen korvamerkintä, toteutetaan myöhään iltaisin ja öisin, ilman viilennyttyä. Keskiyön auringon aikana.  Näin minimoidaan poroille aiheutuva rasitus. Merkinnän jälkeen porot päästetään takaisin kesälaitumille.

Syksy

Syksyllä porot ovat parhaassa kunnossa. Varsinkin hyvänä sienisyksynä porot syövät runsaasti sieniä ja kerryttävät niillä rasvavarastojaan talven varalle. Hirvaat tulevat kiimaan syyskuussa ja vaatimet pari viikkoa myöhemmin. Porojen kiima-aika eli rykimä on saanut nimensä hirvaiden rykimistä muistuttavasta äänestä. Syksy on poroerotusten aikaa. Porot kootaan suurempiin tokkiin, jotka kuljetetaan aitoihin jalan, moottoripyöriä, mönkijöitä tai jopa helikopteria apuna käyttäen. Poroerotuksia voi mennä katsomaan, mutta kuvaajien on huomioitava, että poroerotus on poromiesten työmaa, eikä työtä saa häiritä tarpeettomasti.

Talvi

Talvi on porojen ruokkimista ja paimentamista. Poroja paimennetaan moottorikelkoin, jotta ne saadaan pysymään mahdollisimman suotuisasti aloillaan ja jotta petojen aiheuttamat tuhot voidaan minimoida. Osa poronomistajista pitää poronsa aidassa (=aidattuna) talvikuukaudet, sillä se helpottaa porojen pitämistä tokassa ja suojassa pedoilta, mutta toisaalta lisää merkittävästi ruokinnan tarvetta.

Kevät

Kantavat vaatimet vasovat pääosin toukokuun aikana. Vasonnan lähestyessä osa poromiehistä kokoaa omat vaatimensa vasotusaitoihin ja päästää ne vasonnan jälkeen takaisin laitumilleen. Pääosin porot kuitenkin vasovat luonnossa ja hakeutuvat itsenäisesti vasomaan vakiintuneille vasoma-alueilleen

Arctic Cameran Päivän poron elämässä -päiväretki toteutetaan Ivalon ja Inarin ympäristössä. Päivän teemaa ei voi etukäteen vahvistaa, koska ohjelma riippuu vuodenajasta  ja jopa päivästä. Riippuen ajankohdasta käymme poroerotuksessa, paikallisella porofarmilla, porojen ruokintapaikassa tai käymme kuvaamassa poroja metsässä.

Arctic Camera vie valokuvaajat kuvaamaan poroja. Asiakkaalla on oltava oma kameravarustus ja säänmukainen vaatetus (talvi- tai kesävaatteet). Arctic Camera huolehtii retkieväistä. Retken kesto on maksimissaan 6 tuntia.

Hinta sisältää:

  • - Kuljetus autolla (tai vaihtoehtoisesti moottorikelkan reessä)
  • - opastuksen ja tarvittaessa valokuvauksen opetusta,
  • - retkieväät (teetä ja voileipiä) ja
  • - arvonlisäveron.
  • Porofarmin sisäänpääsymaksu tulee lisämaksusta, sillä käynti riippuu saatavuudesta ja vuodenajasta. Porofarmilla vierailua ei voida taata kaikkiin retkiin.

Hinta ei sisällä:

  • - lisämaksusta sisäänpääsymaksu paikalliselle porofarmille (riippuu saatavuudesta)
  • - säänmukaista vaatetusta
  • - kamerakalustoa
  • - henkilökohtaista matkavakuutusta
  • - majoituksia
  • - sisännpääsymaksua porofarmeille tai Siidaan

You can send your inquiry via the form below.

Price From EUR  120/person
120
Total 120 EUR

Trip Facts

  • 6
  • 2
  • English, Finnish
  • 6
  • Ivalo, hotellilta
  • Ivalo, hotellille
  • Ympäri vuoden etukäteisvarauksesta